News
Experiences at work

  • Finnish (Suomi)
  • Svenska (Sverige)
  • English (United Kingdom)

Ylitöitä ja vääriä tunteja
Tuesday, 09 February 2010 17:10
There are no translations available.

Ylivoimaisesti eniten ilmiantoja kerännyt siivousyritys vaihtelee työvuoroja miten huvittaa:

Olin määräaikaisessa työssä siivousyrityksessä. Työ alkoi päivän varoitusajalla, mikä sopi tilanteeseeni hyvin. Työvoiman tarve vain oli niin kiireellinen, että kunnollista perehdytystä työhön ei ollut aikaa tehdä. Työvuorovastaava sanoikin, että oikeasti minun olisi pitänyt kulkea hänen mukanaan ainakin ensimmäinen päivä eikä joutua itsenäisiin töihin melkeinpä heti.

Koko kesä oli todella kiireinen ja töitä riitti ja työpäivät venyivät parhaimmillaan kymmentuntisiksi. Työvuorolistojen kanssa oli ongelmia pariin otteeseen. Kerran minulle soitettiin aamupäivällä, että miksen ole jo töissä. Työvuorolistassa oli kuulemma minulle merkitty vuoro, vaikka olin varmasti tarkistanut vuorot moneen kertaan sen viikon osalta. Listaan tehtiin myös merkintöjä lyijykynällä, että niitä pystyi sitten helpommin muuttamaan tarpeen mukaan.

Toimituksen vastaus:

Kiitos yhteydenotosta! Pitää paikkansa, ettei työvuoroja voi vaihdella miten lystää. Työaikalain 35 §:n mukaan työvuoroluettelo on laadittava kirjallisesti viimeistään viikkoa ennen. Tämän jälkeen sitä saa muuttaa vain työntekijän suostumuksella tai töiden järjestelyyn liittyvästä painavasta syystä.

 

Last Updated on Tuesday, 09 February 2010 17:14
 

Kerro meille työpaikkasi arjesta, Powered by Joomla!; Joomla templates by SG web hosting